Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.
Errumi ja Hilma Hepo

Errumi ja Hilma Hepo

Hevoseni Errumi (-94) eli tuttujen kesken Erkki on ollut minulla keväästä 1999 asti. Edellisen hevosen olin joutunut lopettamaan ähkyn vuoksi, ja olin päättänyt etten hevosta osta enää. Mutta kohtalo puuttui peliin kun menimme äitini kanssa käymään valmentajani Seppo Laineen luona ja kertomaan päätöksestä. Sepon tallissa karsinassa tuo lähes harmaa yli lihava suokki jonka pää tärisi kun karsinan edessä seisoin. Kummittelemaanhan tuo hevonen jäi ja parin päivän päästä oli pakko mennä uudestaan käymään. Ja silloin kuulin, että Sepon mieelstä hevonen on ihan mun hevonen, joten kokeilemaanhan sitä oli päästävä. Ja niinhän siinä sitten kävi että aikaisempi päätös uudesta hevosesta kumoutui ja kaupat Erkistä tehtiin. Erkin aikaisempaan elämään kuului ravitreenit, mutta se ei ollut Erkin juttu sillä harvinaisen hyvä laukkaisena suokkina sen mielestä laukkaaminen oli ja on edelleen paljon kivempaa ja hauskempaa kuin ravaaminen. Sen kanssa on koettu vuosien saatossa kaikenlaista aina ratsuksi oppimisesta kansallisiin koulu- ja kenttäratsastus kilpailuihin asti. Ratsukoulutuksen jälkeen kiersimme kouluratoja alue ja kansallisella tasolla he A luokkia hyvälläkin menestyksellä ja vuonna 2006 syksyllä teimme extempore lajin vaihdon kenttään ja sielle tielle jäätiin, koska Erkki selvästi oli enemmän kenttäratsu kuin kouluratsu. Erkki on ollut oikea aarre hevosena ja onkin minun silmäteräni ja sen vuoksi sille kelpaa vain "paras". Ja näiden kaikkien vuosien jälkeen en voi muuta sanoa kuin että Seppo oli harvinaisen oikeessa. Erkki todellakin on juuri täydellinen mun makuun.

Hilma Hepo (-05) on tuorein hankintani ja yhteistyötä on takana huhtikuun alusta 2010. Epäonnistuneen (ja onnettoman) raviuran vuoksi Hilma päätyi ratsu oppiin Loimihakaan ja sieltä pienen kiertotien kautta minulle. Vepsän Karilla kävin katsomassa sitä ja Karin antama esitys hevosesta teki vaikutuksen ja kaikenlisäksi Hilma oli todella mukavan tuntuinen ratsastaa. Joten päätös ostamista syntyi nopeasti. Kenttäratsuksi Hilman hankin ja vaikuttaisi siltä että tuolla hyvä rakenteisella, 3 hyvää askellajia ja aivan loistavalla hyppylahjoilla omaavasta tammasta sellainen vois tullakin. Ainakin Hilman elämän ensimmäiset maasto-este hyppelyt sujui loistavasti.

Elma Orvokki (-09) on ensimmäinen omakasvattini. Aika näyttää mitä tuosta vesisaavissa seisoskelevasta hihittelijästä tulee. Mutta ajatus mitä siitä ainakin yritetään saa on kenttäratsu. Elma on hyvin puhelias ja utelias varsa jolle kaikki asiat tuntuisi olevan ok. Joka paikassa se on ensimmäinenä paikalla ihmettelemässä ja Hirnunta joka kuullostaa hihitykseltä raikaa aamusta iltaan pihalla. Juomasaavissa pikku-likka tykkää seisoskella ahkerasti joten luulisi että vesieste voisi sille tulevaisuudessa olla mieleinen.

Reineltä olemme saaneet myös monta hyödyllistä neuvoa ja vinkkiä niin lihashuollon kuin ruokinnankin tiimoilta. Aiomme jatkossakin hyödyntää Reinen ammattitaitoa, sillä hänen antamansa hoidot ovat erittäin tärkeässä roolissa Erkin ja Hilman edistymisessä ja kunnossa pysymisessä. Elma myöskin on oikeutettu saamaan jatkossa Reinen hyväksi todettua hoitoa. On myös turvallista tietää, että apu on aina puhelinsoiton päässä ja palvelu pelaa. =)

Terhi Lahtinen